adore 360

konsultointi palveluntarjoajille

KONSULTOINTI PALVELUNTARJOAJILLE

Yksilöllisen palvelukokemuksen arvostus on tällä hetkellä matkustajien keskuudessa korkeammalla kuin koskaan aiemmin.

Kyseinen muutos koskee sekä matkan suunnitteluvaihetta henkilökohtaisten matkasuunnittelijoiden arvostuksen ja käyttöasteen kasvaessa, että myös itse matkaelämykseen asetettujen toiveiden merkittävää korostumista.


Pohjoismaihin sijoittuviin matkoihin kohdistuu erityisiä odotuksia, joihin yltämisen myötä kohteen myönteinen maine kasvaa vauhdilla henkilökohtaisten matkasuunnittelijoiden keskuudessa helpottaen ihanneasiakkaiden tavoittelua huomattavasti. 

Adore 360:n perustaja Eeva Noriola erikoistuu hotellien ja resorttien konsultointiin
sekä Suomessa että maailmalla, jotta he menestyisivät tässä suuren potentiaalin lupaavassa matkailualan muutoksessa.

parhaillaan käynnissä oleva Muutos korostaa matkustajien kasvavaa halua valikoida mahdollisimman hyvin heidän
yksilöllisten toiveidensa mukaisia matkaelämyksiä. 

PALVELUNTARJOAJIEN TÄRKEÄ TAIto
sekä tunnistaa että kyetä HOUKUTtelemaan ihanneASIAKKAAnsa, JOILLE HEIDÄN PALVELUKONSEPTINSA SOVELTUVAT PARHAITEN tulee olemaan hyvin merkittävässä roolissa.


 

KYSEINEN YHDISTELMÄ TAKAA
sekä tarjottujen lisäPALVELUIDEN MAHDOLLISIMMAN MONIPUOLISEN KÄYTTÖASTEEN että asiakkaiden maksimaalisen TYYTYVÄISYYDEN.

adore 360 konsultointimalli

Miten

Adore 360.n tarjoamien konsultointipalveluiden ydin keskittyy ainutlaatuisesti matkasuunnittelijoiden - sekä suomalaisten että ulkomaalaisten - tärkeään näkökulmaan. Analyysi aloitetaan matkasuunnittelijan roolissa, joka koostuu työstä joka tehdään yleensä täysin matkakohteen tietämättä ja näin ollen ilman vaikutusmahdollisuutta. 

Lisäksi syvennymme mm. kohteen luontaisten vahvuuksien ja yksilöllisten ominaisuuksien korostamiseen, sekä tarinalliseen ja mielikuvalliseen markkinointiviestintään, jotka molemmat ovat hyvin korkeassa roolissa tämän hetken matkasuunnittelussa ja matkailijoiden toivelistoilla.

Konsultoinnin tarkemmat osa-alueet valikoidaan yksilöllisesti palveluntarjoajien toimintakonseptien ja kehitystarpeiden perusteella.


Miksi

Palveluntarjoajien näkökulmasta mainitut muutokset korostavat ideaalin kohderyhmän houkuttelemisen merkittävää tärkeyttä ja sen tarjoamia lukuisia etuja.

Ihanneasiakkaat hyödyntävät tarjottuja palveluita maksimaalisesti korkean kiinnostuksen ja tyytyväisyyden houkuttelemana.


















Hinnoittelu

Kuka

Konsultoinnin hinnoittelu ja kesto määräytyvät valitun analyysimallin laajuuden ja syvyyden perusteella. Konsultointi tarjotaan aina yksilöllisesti suunniteltuna ja toteutettuna.

Adore 360 olisi erittäin mielellään varmistamassa yrityksenne menestystä parhaillaan tapahtuvassa merkittävässä muutoksessa matkailun
ihmeellisessä maailmassa!

Adore 360:n perustaja Eeva Noriola on suunnitellut matkoja sekä yksityishenkilöille että yrityksille sekä Suomessa että ympäri maailmaa vahvistaen hänen asiantuntijuutensa monipuolisuutta ja syvällisyyttä. Lisäksi hänen laaja koulutus- ja työkokemustaustansa tukevat erinomaisesti matkailualan toimijoiden konsultointiin edellytettävää spesifiä osaamista ja ammattitaitoa. Voit lukea lisää Eevan taustoista alta.

Hei! Olen Eeva Noriola, Adore 360:n perustaja.

Voin hyvin ylpeänä kertoa, että asiakkaani ovat olleet erittäin tyytyväisiä suunnittelemiini matkoihin, organisointitaitoihini ja asiantuntijuuteeni.

Optimaalisen hinta-laatusuhteen varmistaminen kaikissa osa-alueissa, lukuisat varausneuvottelut ja yksityiskohtien hiomiset laajan skaalan palveluntarjoajien kanssa kohteisiin ympäri maailmaa, sekä tismalleen asiakkaiden toiveiden mukaisten kohteiden etsiminen ovat täydellistäneet Adore 360 matkailualan ammattitaidon

Intohimoni uusien paikkojen kokemiseen on vienyt oman elämänpolkuni ympäri maailmaa. Olen saanut kokea matkustamisen laajan kirjon uniikeista 5 tähden hotelleista seikkailuhenkiseen soolo-reppureissaamiseen, ja lukuisia upeita elämyksiä siltä väliltä. Maailman henkeäsalpaava kauneus ja monipuolisuus ei kuitenkaan koskaan lakkaa hämmästyttämästä minua. 

Olen suunnitellut ja organisoinut erittäin onnistuneita matkoja ympäri maailman sekä yksityismatkailijoille että yrityksille. Työskentelin Helsingissä johtavassa strategiakonsultointitoimistossa ja Etelä-Ranskassa superjahtibisneksen parissa.

Maisterin tutkintoni keskittyy aluetieteen, markkinoinnin, yrityksen hallinnon ja talouden opintoihin, joista kaikista on merkittävä etu matkailualan eri osa-alueissa - sekä matkasuunnittelussa että tarjoamissani konsultointipalveluissa. Lisäksi valmistautuessani matkailun globaalille ja moniulotteiselle työskentelykentälle täydensin koulutustani lisämaisteriopinnoilla aihepiireissä:
kulttuurienvälinen viestintä, kuluttajakäyttäytyminen,
sekä kansainvälinen ja strateginen markkinointi.
 

Useat kansainväliset matkailualan järjestöt, yhteisöt, alan gurut ja mediat ovat tarjonneet minulle monipuolista koulutusta, ainutlaatuisia neuvoja ja arvokkaita sisäpiirin vinkkejä. Korvaamatonta tietoa ja taitoa matkustamisen ihanuuden maksimoimiseksi.

ainutlaatuiset matkailualan TIEDONLÄHTEET

 few examples of adore 360's partners and knowledge bases